Tekstit

Turkoosi samba-asu

Kuva
Tekaisinpas sitten itselleni jouluksi 2018 uuden turkoosin samba-asun, jossa on body. Kuvat on ottanut Minna Leinonen.

Neonvihreä-violetti samba-asu

Kuva
Tein itselleni uuden samba-asun syksyllä 2018 meidän Tanssiryhmä Fortalezan show-iltaan Caribbean Sea. Kuvat on ottanut Juha Rautio.

Kissanainen samba-asu

Kuva
Heippa hei, Kerronpas tässä blogissa, kun valmistin kissanainen teemalla olevan samba-asun. Tämä oli todella mielenkiintoinen ja opettavainen projekti. Tässä tuli ottaa huomioon kolmiulotteisuutta ja se, että se olisi samba-asun näköinen, joka hehkuu kissanaistakin. Tässäpä olisi suunnitelma ja kuvia siitä lopputuloksesta.

Sateenkaaren värejä

Kuva
Heips.  Tämän asun olen tehnyt Nooralle. Asuun on käytetty tuhansia strasseja ja monta metriä strassinauhaa sekä sulkia. Asuun on ommeltu body, joka on  hyvin istuva ja tukeva. Siihen on laitettu hapsunauhaa lantiolle.  Koko asu kuvattuna. 

Kuulumiset ja aikaansaannokset

Kuva
Heippa lukijoille, Kerron teille melkein vuoden ajalta kuulumiset. Sain kouluni (käsi- ja taideteollisuuden artesaani) tämän vuoden alussa päätökseen tammikuun lopussa. Olin työharjoittelussa Kajaanin Kaupunginteatterilla. Se oli todella mielenkiintoista ja työkaverit mitä parhaimpia. Olisin halunnut jäädäkin sinne, mutta ehkä en ollut henkilö sinne, jota he olisivat tarvinneet. Aina ei asiat mene niin kuin toivoisi ja haluaisi. Mutta paikasta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ihania ihmisiä, joita jäi kovasti ikäväkin. :) Olin teatterilla pukusuunnittelijan assistenttina Punainen maa, valkea meri -produktiossa. Se kertoo Muurmannin legioonasta ja sinne päätyneiden ihmisten elämänpoluista. Hain paljon tietoa Suomen sisällissodan aikaisesta pukeutumisesta ja sotilaiden vaatetuksista; valkoisten, punaisten, venäläisten punaisten, jääkärien ja muurmannin legioonan pukeutumisesta. Koitin myös selvittää erilaisten sen aikaisten virkamiesten pukeutumista. Onneksi nykyajan netti mahdollis

Itämainen tanssiasu

Kuva
Ensiksi haluan sanoa, että lähdin tähän projektiin kokeilumielellä. En ole aiemmin tehnyt tällaista projektia ja jouduin vähän opiskelemaan kuvista, minkälaisia tanssiasuja nämä ovat. Kyseessä siis on itämainen estradiasu, joita soolotanssijat käyttävät. Asiakas on tilannut kankaat Saksasta asti. Hänellä oli jo tarkka visio, minkälaisen asusta haluaa ja mitä värimaailmaa asuun käytetään. Vaikeaa se oli toteuttaa asiakkaan toive, mutta otin sen haasteena. Paljon muutettiin ja purettiin, mutta tyytyväinen asiakas lopputulokseen oli.  Aloitin tekemään kaavat ihan peruspuvuston mekkokaavalla. Asiakkaasta oli otettuna mitat jo valmiina, joten muokkasin kaavaa vielä mittojen mukaiseksi. Tanssiasussa tulee aina ottaa huomioon mukavuus ja että se on tukeva esim. rintojen kohdalta. Päällystimme sopivat rintaliivit kankaalla ja lähdimme rakentamaan asua sen ympärille. Asuun käytettiin koristeltua puuvillakangasta sekä stretchtylliä mahan kohdalle. Koristeet on kaikki ommeltu käsi